Lasse Hietanen

Hei. Vakoojien varassa ja luotiliivit päällä. Näin moni,

nykyjohtaja, näin ajattelee täällä. Vaan, mikä onkaan käytäntö, jonk' Herra antaa meille; oomme Jeesuksest' kauas kulkeneet, omille harhateille. Hämäräst' me muistamme, ett' Tie Hän lupas' olla, vaan miten meille kävikään, me pidettiin, ett' nolla. Oman tien on niittoo tää, tää, kun kaaos kaduill' viihtyy, ja sydämissä viha vaan, ain' rajummaksi kiihtyy.  Miten sopis' Rakkaus, tään kaiken sotkun sekaan, ja miten, mistä löytäiskään, kuka sit' kiinni pitää?  "Valtiomies", tuoll' kadun varres' seisoo, lapsiansa vartoaa ja sydämihin kolkuttaa; sä minut ota vastaan, en hyljät' tahdo lastaan. Luetaanpa Rakkaudest', Hän tyyntää katuin' myrskyt ja rauhaiseksi asettaa, Hän pahimmatkin tyrskyt. Hän lintukodon Luoja on, on lapsillemme suoja ja tahtoo meistä jokaisen, taivaaseensa tuoda. Antaudutaan kokonaan, kuin hukkuvaa noin neuvoo: Ei ollenkaan, saa vastustaa, vaan rentona olla toivoo. Silloin Pelastajan kanssa saa, koht' olla kalliolla ja sydän tyynen rauhan saa, mit' vain, voi ihmisellä olla.   Siunaten, Lasse Hietanen. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija